Tammi 2009.
Isomäen kirjoista olen aiemmin lukenut Sarasvatin hiekkaa ja Litium 6. Nyt jumalan pikkusormi on kerrotana yhtä hyvää, joskin näissä aina tuntuu jäävän jotenkin kesken ihmisten kuvaus ja heidän tarinansa. Juuri kun kirja imaisee mukaansa, niin ollaan jo loppuvaiheissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti